Ensimmäisen kerran olen nähnyt pissaleikkejä joskus päiväkoti-ikäisenä jostain pornolehdestä joko isäni tai kaverini isän kokoelmista. Minulla oli samanikäinen kaveri, poika, jonka kanssa salaa selailimme vanhempiemme pornolehtiä ja niistä vaikuttuneina teimme ensimmäisiä löytöretkiä omaan seksuaalisuuteemme yhdessä. Joskus silloin olen oppinut myös masturboimaan. Masturboimme usein yhdessä katsellen toisiamme ja teimme muitakin juttuja joihin en (ainakaan tällä kerralla) mene sen syvemmin. Osittain myös siitä syystä että en halua blogilleni tietynlaista yleisöä, vaikka toisaalta koen myös tärkeäksi kertoa asiasta koska tiedän etten ole todellakaan ainoa. Lapset tutustuvat omaan seksuaalisuuteensa ja se on ihan okei ja luonnollista niin kauan kun se tapahtuu toisten lasten kanssa. Meitä kiehtoi myös ajatus toistemme päälle pissaamisesta ja puhuimme siitä usein, mutta se jäi toteuttamatta silloin.

Muistan ajan kun varttuessani pidin ajatusta pissaleikeistä vähän jopa vastenmielisenä, mutta joskus parikymppisenä ajatus alkoi uudestaan tuntua kiehtovalta ja ehdotin sitä silloiselle tyttöystävälleni. Tietynlainen omien rajojen etsiminen ja kokeilunhalu on leimannut seksielämääni aina. Ja olen huomannut että omat rajani ovat aika laveat… Tyttöystäväni innostui! Ensimmäisen kerran hän pissasi päälleni suihkussa. Polvistuin hänen eteensä ja hän asettui ylleni hajareisin. Hällä oli aluksi vaikeuksia rentoutua ja saada pissa tulemaan, mutta lopulta hän onnistui ja antoi virtsan suihkuta suoraan naamalleni ja suuhuni. Ennen sitä en ollut koskaan maistanut edes omaa pissaani (outoa kyllä) ja olikin mahtavaa huomata etten kokenut missään vaiheessa mitään epämiellyttäviä tuntemuksia eikä pissan maku ällöttänyt yhtään vaan se kiihotti minua todella! Minä join sitä! Ja nautin joka hetkestä. Kun pissa loppui minä nuolin häntä samalla kun runkkasin ja voin kertoa että olin kovana! Valitettavasti en muista saiko hän siinä hetkessä, mutta minä tulin hänen jaloilleen joka oli kiihottavaa myös itsessään. Sen jälkeen pissaleikeistä tuli osa meidän seksielämäämme eikä tyttöystäväni ujostellut sitä jatkossa. Emme ole olleet yhdessä vuosiin, mutta pissaleikit ovat jääneet osaksi elämääni. Silloin kun ei ole ollut kumppania joka niistä olisi ollut innostunut (olen ehdottanut lähes jokaiselle) olen kuitenkin harrastanut niitä satunnaisesti yksin.

Advertisements

3 thoughts on “Pissaleikkejä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s