Minun pyllyni on todella erogeeninen alue. Pelkästään se kun joku puristaa perseestä tai hivelee pakaroitani tuntuu niin hyvältä, puhumattakaan siitä että joku hyväilee pyllyreikääni esim sormella tai kielellä. Rakastan myös sitä kun sinne työnnetään asioita ja erityisesti kun sitä naidaan. Nuoleminen on mahdollisesti silti suosikkini. Se tekee minut hulluksi. Nuolen myös mielelläni itse kumppanin pyllyä.

Ensimmäisen kerran työnsin jotain pyllyyni teini-iässä. Se oli lyijykynä. Muistan edelleen miltä se tuntui. Se sattui vähän, mutta tuntui jotenkin kuitenkin hyvältä. Taisin jäädä koukkuun samantien ja pian aloin kokeilla paksumpia kyniä ym esineitä ja sormia. Liukkarina milloin mitäkin kosteusvoidetta tai öljyä. Varttuessani vein harrastusta aina vain pidemmälle ja etenkin kun muutin pois vanhempieni nurkista kokeilin kurkut, kesäkurpitsat jne… (tässä vaiheessa haluan huomauttaa että kaikki mitä työntää pyllyyn tulee pestä huolellisesti ja mieluiten käyttää kondomia päällä!) Useampia sormia, mutta en koskaan koko nyrkkiä, vaikka ei se kaukana ole ollut! Koitan, etenkin nykyään, vähän hillitä koska pelkään pysyviä vaurioita.

Ensimmäisen kerran harrastin peppujuttuja toisen ihmisen kanssa erään exäni kanssa. Se alkoi sillä että meille tuli tavaksi että nuolin hänen pyllyään samalla masturboiden kunnes laukesin tämän pakaroille ja nuolin ne puhtaaksi. Alkaa haluttaa kun muistelen… Jossain vaiheessa kysyin häneltä haluaisiko hän naida minua dildolla. Tyttöystävääni taisi jännittää enemmän kuin minua, olinhan totutellut asiaan itsekseni jo pitkän aikaa, mutta hän suostui ja se oli ihanaa! Toteutimme sen niin että olin nelinkontin ja hän nai minua värisevällä dildolla takaa päin samalla kun masturboin ja lopulta laukesin todella mahtavaan orgasmiin!

Eräs toinen myöhempi exäni olikin sitten todellinen peppuseksifani. Sekä saamaan että antamaan. Hänet sai parhaiten laukeamaan siten että olin hänen päällään 69:ssä niin että hän pystyi nuolemaan ja naimaan pyllyäni sormilla samaan aikaan kun minä nuolin hänen pilluaan ja nain sormilla hänen pyllyään. Tiesin että hän olisi lähellä kun hän alkoi sorminaida minua oikein rajusti samalla kun tarttui hiuksiini ja hinkkasi kovaotteisesti ja nopeaan tahtiin naamaani hänen märkään pilluunsa. Tässä yhdistyy kaksi minun suurta intohimoani: pillu ja sen kiimanesteet naamallani ja suussani (olen epäillyt että minulla on jonkinsortin vampirismi pillunesteisiin. Minä oikeasti juon sitä ja voisin nuolla pillua loputtomiin. Niin kauan että kieleni on aivan turta ja se ei vaan enää toimi. Mahtavaa aina kun niin pääsee tekemään), pillun tuoksu ja maku (ne ovat minulle huumetta) ja joku tekee juttuja minun pepulleni samaan aikaan. Ihan sama kuinka monta kertaa olin saanut ennen tätä, sen jälkeen kun hän laukesi tässä asennossa naamalleni olin täysin kovana ja minun oli pakko saada uudestaan. Yleensä se meni nopeaan ja rajuun takaapäin naimiseen. Tämä taisi olla meidän lempijuttumme ja harrastimme sitä suhteemme loppuaikoina todella paljon. Harmi että seksi oli ainoa mikä meidän suhteessamme toimi ja jossa ymmärsimme toisiamme, joten päädyimme lopulta eroon. Tuli siis samalla todistettua itselleni että pelkästään hyvän seksin varaan ei vielä parisuhdetta rakenneta. Tästä syystä loppuvaiheessa tuli myös harrastettua paljon vihaista sovintoseksiä. Olimme molemmat ”mukautuvia” ja vaihdoimme sujuvasti rooleja alistuvan ja alistajan roolista toiseen tilanteen mukaan.

2 thoughts on “Peppujuttuja

  1. Hei Kukkanen ja kiitos viestistäsi! Mukava saada palautetta. Se on inspiroivaa kirjoitusmotivaationkin kannalta 🙂 Jännä tosiaan etten tätä muistanut mainita kirjoituksessani, mutta kyllä: olen saanut orgasmeja stimuloimalla eturauhasta värisevällä dildolla ❤ Se tuntuu aivan mahtavalta! !

    Like

Leave a comment